西尼·卡利奥的大头照

Sini基础

消防安全工程师

专业领域

消防安全工程

赫尔辛基 - 芬兰


Sini自2013年以来一直担任消防安全专家,并参与了芬兰南部地区的各种消防安全规划和设计项目, 包括公寓楼和街区, 酒店, 购物中心, 机场, 还有火车和地铁网络. 在她成为消防安全专家之前, 西尼在应急响应中心工作了10年. 在过去的30年里, 作为志愿消防队应急小组的一员,她积累了救援行动的知识,目前是消防队的队长.

Sini on to minut vuodesta 2013 paloturvallisuusasiantuntijana. Kokemusta on karttunut tänä aikana monpuolisesti erilaisten kohteiden mm. Asuinkerrostalojen ja korttelikokonaisuuksien, hotellien, kauppakeskusten, Lentokenttien sekä juna- ja metroverkoston paloturvallisuussunnittelusta. Kohteet sijaitseva pääasiallisesti Uudenmaan alueella. enenen paloturvallisuusasiantuntijan uraa Sini on ollut 10 vuotta Hätäkeskuslaitoksen palveluksessa hätäkeskuspäivystäjänä, Vuoromestarina sekä asianttijana. 在keraantynyt Operatiivisesta pelastustoiminnasta tietotaitoa yli 30 vuoden ajalta harrastuksen parissa, vapaaehtoisen palokunnan jäsenenä hälytysosastossa ja nykyisin VPK:n päällikkönä.

学历/证书
  • B.应急服务学院萨沃尼亚无人机系统消防工程师
  • 应急响应中心操作员学位,萨沃尼亚UAS,应急服务学院
  • FISE消防安全设计师(V级)